Avoinna ma-pe 8-20, la 10-20 | Puh. 010 348 3000 | tsemppi@elainklinikkatsemppi.fi | Ruskatie 1, 02970 Espoo

rauhallista ja turvallista uutta vuotta

Uudenvuoden vaarat

Tämänkertainen artikkeli uudenvuoden vaaroista ja miten helpottaa lemmikin oloa uutenavuotena.

Uudenvuoden riskit liittyvät raketteihin. Osaa lemmikeistä kovat äänet pelottavat ja aiheuttavat ahdistusta ja stressiä. Eläimen äänipelon hoitoon on olemassa erilaisia apukeinoja, sekä lääkkeellisiä keinoja että muita.

Äänipelko voi olla perinnöllinen ominaisuus, mutta se voi olla myös opittua. Omistajan onkin syytä tiedostaa, että lemmikin kokemukset asioista muuttuvat ja muovautuvat jatkuvasti. Vaikka lemmikki ei ole aiemmin pelännyt ilotulitusta, voi tilanne muuttua. Vuoden aikana voi sattua monenlaista pelottavaa, joka laukaisee äänipelon. Pelästymisen aiheuttama äänipelko voi ilmetä äkisti uutenavuotena rakettien paukkeessa.

Myös stressi ja kipu voivat aiheuttaa sen, että lemmikki reagoi aiempaa herkemmin ympäristön ärsykkeisiin.

Reseptivapaat lisäravinteet

⭐ Lemmikkien stressin lievittämiseen on useita erilaisia lisäravinteita, meillä Tsempissä on myynnissä WeCalm, Calmex & Zylkene.

WeCalm on koirille ja kissoille tarkoitettu täydennysrehu, joka rauhoittaa ja rentouttaa hermostuneita lemmikkejä.

Calmex tukee koiran rauhallista käyttäytymistä stressaavissa tilanteissa ja se soveltuu käytettäväksi sekä akuuteissa että kroonisissa stressitilanteissa. Akuuteissa stressitilanteissa tuotetta voidaan annostella kaksinkertainen annos 30-60 minuuttia ennen haluttua vaikutusta.

Calmex Cat tukee kissan rauhallista käyttäytymistä stressaavissa tilanteissa.

Zylkene-kapselit sisältävät luonnollista, maitoproteiini kaseiinista saatavaa ainesosaa, jolla on todettu olevan rentouttava vaikutus. Zylkene auttaa koiria rentoutumaan kuormittavissa, kestoltaan lyhyissä tilanteissa.

Muut tukituotteet

⭐ Erilaiset pelkojen hoidon tukituotteet on kehitelty helpottamaan lemmikkien oloa ahdistavissa ja stressaavissa tilanteissa. Eläinyksilöiden välillä on eroja: jotakuta tyynnyttää parhaiten painepaita, toinen taas saa parhaan avun feromonituotteista. Vuoden stressaavimpaan ajankohtaan kannattaa varautua lemmikkien kanssa kaikin mahdollisin keinoin.

Meillä Tsempissä on myynnissä feromonituotteita sekä koirille että kissoille. Meiltä löytyy myös Pet Remedy -haihduttimia

Adaptil haihdutin sisältää koiraa tyynnyttävää feromonia, joka on luonnollinen, helppo ja ainutlaatuinen tuki koiralle pelkoa ja ahdistusta aiheuttaviin tilanteisiin. Feromoni ennaltaehkäisee ja vähentää ei-toivottua käyttäytymistä.
Adaptil haihduttimen lisäksi meillä on Adaptil pantoja sekä suihkeita. Joissain tilanteissa näiden yhdistäminen voi saada aikaan parhaan tuloksen.

Feliway on kissojen feromonivalmiste, se on luonnollinen, helppo ja ainutlaatuinen tuki kissalle ahdistusta ja pelkoa aiheuttaviin tilanteisiin. Feromoni tukee kissaa pelkoa ja ahdistusta aiheuttavissa tilanteissa. Feliway on hajuton kissoille suunniteltu tuote, jolla ei ole vaikutusta ihmisiin ja muihin eläimiin.
Feliway haihduttimen lisäksi meiltä löytyy myös feliway suihkeita.

Pet Remedy on luonnollinen, stressiä poistava ja rauhoittava Valerianan, Vetivertin ja muiden rauhoittavien eteeristen öljyjen sekoitus. Pet Remedy toimii aivojen luonnollisten välittäjäaineiden rinnalla. Pet Remedyn eteeristen öljyjen sekoitus matkii luonnollista tyynnyttävää GABA-välittäjäainetta (gamma amino-voihappoa) rauhoittaen hermostoa.
Pet Remedy sopii kaikille stressaantuneille ja levottomille nisäkkäille kuten koirille, kissoille, kaneille, jyrsijöille ja hevosille sekä myös linnuille.

Thundershirt eli painepaita rauhoittaa koiria. Thundershirtin aikaansaama paine vähentää lemmikin ahdistusta, ja auttaa sitä rentoutumaan jännitystä aiheuttavissa tilanteissa. Tutkimuksissa on havaittu, että niillä koirilla, joilla on Thundershirt päällä, esiintyy vähemmän levottoman käytöksen merkkejä. Lisäksi koirien syke pysyy alhaisempana kuin verrokkiryhmien koirilla.

Rauhoittavat lääkkeet

⭐ Vakavissa pelkotiloissa voidaan tarvita lääkkeellistä apua pelon lieventämiseen sekä rauhoittumiseen. Tällaisia lääkkeitä ovat mm. Sileo ja Tessie.

Lääkkeiden määrääminen vaatii aina eläinlääkärin tutkimuksen.

Eläintenkouluttajan koulutus

⭐ Eläintenkouluttaja voi auttaa lemmikin äänipelon hoidossa mm. siedättämällä. Siedättämisessä pelkoa vähennetään totuutamalla eläin pelkoa aiheuttavaan asiaan toimimalla eläimen pelkokynnyksen alla. Siedättämisen menetelmässä on tärkeää, että äänialtistusta tehdään varovasti asteittain. Aloitetaan hyvin pienestä ja niin, että äänilähde on jossain kauempana vaimeana. Kun huomataan, ettei eläin reagoi pelokkaasti tai liian ahdistuneesti, voidaan nostaa hieman volyymia.
Siedättämistä ei kannata kokeilla omin päin ilman kokeneen eläintenkouluttaja apua, koska pahimmillaan siedättämisyritykset voivat johtaa eläimen herkistymiseen, jolloin pelko vain voimistuu.

Kodin turvapaikka

⭐ Tee kodista mahdollisimman turvallinen lemmikille. Mahdollisesti voit myös rakentaa erillisen turvapaikan.

Uutena vuotena valmistaudu rakettien ampumiseen valmistelemalla koti jo iltapäivällä:

– Sulje verhot, niin että lemmikki ei näe sisälle rakettien valonvälähdyksiä.

– Käytä turvaääniä: televisio, radio ja pesukone saavat mielellään pitää jopa tavallista kovempaa ääntä.

– Ota ajoissa feromonivalmisteet (Adaptil, Feliway) käyttöön. Feromonihaihduttimien paras teho saavutetaan vasta useamman päivän käytön jälkeen.

Voit myös rakentaa lemmikillesi turvapaikan esim. pesuhuoneeseen tai sängyn alle, rauhallinen luolamainen hämärä tila. Turvapaikkaan pehmeä peti sekä rauhoittavaa tekemistä.

Jos lemmikkisi haluaa vetäytyä vaikka sängyn alle, anna sen tehdä niin. Pysy itse rauhallisena.

Rauhoittavaa tekemistä

⭐ Virikeruokailu

Hyvin virikkeellistetty ja aktivoitu koira tai kissa on tyytyväinen ja rauhallinen. Uudenvuoden aattona kaikki ruoka kannattaa tarjoilla lemmikille erilaisten aktivointilelujen sisältä, esim. Kongin voi täyttää märkäruoalla tai jauhelihalla tai kostutetulla kuivaruoalla jo edellisenä päivänä ja pakastaa herkun. Näin koira rauhoittuu ja keskittyy kauemmin puuhailuun, kun kohmeinen herkkusisältö hiljalleen sulaa.

⭐ Namien etsiminen

Namien (tai ruoan) etsiminen rauhoittaa lemmikkiä ja lisää lemmikin hyvinvointia seeking-tunteen kautta.
Piilottamalla nameja pahvilaatikoihin tai tyhjiin maitopurkkeihin ja antamalla lemmikin repiä pahvin, tyydyttyy myös repimisen tarve, joka on saalistajien metsästysketjuun kuuluva pakollinen käyttäytymistarve.

⭐ Luiden järsiminen

Luiden järsiminen purkaa koiran stressiä tyydyttämällä pakollisia käyttäytymistarpeita.

⭐ Aivotyöskentely

Uusien temppujen opettelu on myös lemmikkiä rentouttavaa puuhaa. Anna koirasi tai kissasi keksiä itse, mistä toiminnasta makupalan saa. Oman päättelykyvyn käyttäminen on paitsi mukavaa, myös tempputaituria väsyttävää tekemistä.

⭐ Nenätyöskentely

Mikään ei väsytä lemmikkiä paremmin kuin nenätyöskentely.
Nenätyöskentelyä voi harjoittaa piilottamalla lemmikille ruokaa tai makupaloja ympäri asuntoa ja antamalla lemmikin nuuskimalla etsiä ruokaansa.
Jos harrastat Nose Workkia on uudenvuoden aatto on mitä parhainta aikaa harjoitella sisä- tai laatikkoetsintää.

⭐ Saalisleikit

Kissojen hyvinvointia voi parantaa mm. saalisleikeillä. Saalistamista jäljittelevä leikkiminen saa hyvän olon hormonit virtaamaan kissan kehossa. Suurin osa pienistä kotitiikereistä rakastaa vaanimista, hyökkäämistä ja lelujen sieppaamista. Myös pahvilaatikko jonka sisälle on rytätty kahisevaa paperia, innostaa kissaa. Riehakkaan saalistusleikin jälkeen kannattaa tarjota kissalla ruokaa esimerkiksi aktivointilelusta, jotta metsästysleikki saa luontevan päätöksen.

Ulkoilu

⭐ Koiran päivän pidemmät lenkit kannattaa toteuttaa hyvissä ajoin ennen kello kuutta, jolloin raketteja aletaan ampua. Kuuden jälkeen vain pakolliset pikapissat tutussa ja turvallisessa kotipihassa. Tarvittaessa rakettien ampumisen jälkeen aamuyöllä taas hieman pidempi lenkki.

Uudenvuoden aattona koiralle kannattaa pukea ulkoilua varten tuplavarustus: päälle napakasti istuva panta sekä valjaat. Koira kytketään vahvoihin taluttimiin molemmista. Tuplavarmistus voi tuntua turhalta, mutta moni karkulainen on luiskahtanut pakoon puutteellisten varusteiden vuoksi. Tuplavarmistusta on syytä käyttää vaikka koirasi olisi rauhallinen. Parempi olla liian varovainen kuin katua jälkikäteen koiran karattua löysästä kaulapannasta pelästyttyään. Ennen ulkoilua tarkista varusteiden (erityisesti lukkojen) kunto.

Koiran pantaan/valjaisiin on hyvä kiinnittää karkaamisen varalta omistajan yhteystiedot tai jopa gbs-paikannin.

Vaikka kissa olisikin normaalisti tottunut ulkoilemaan valjaissa, ei uutenavuotena kannata ulkoilla kissan kanssa lainkaan.

Turvallisuus ovissa ja ikkunoissa

⭐ Kulje ulko-ovista varoen. Vaikka lemmikki ei normaalisti pyrkisi ovista ulos, nyt se voi tehdä niin jännityksen johdosta. Ennen kuin avaat ulko-oven, varmista missä lemmikkisi on. Älä viivyttele ovenraossa. Ohjeista koko perheesi toimimaan samoin.

Jos kotiin tulee vieraita, siirrä kissasi tai koirasi toiseen huoneeseen suljetun oven taakse, kunnes ulko-ovi on turvallisesti jälleen kiinni. Jos et voi sulkea lemmikkiä toiseen tilaan, kytke se tulemisten ja menemisten ajaksi.

⭐ Tuuleta turvallisesti jo ennen uudenvuoden iltaa. Verkotetut ikkunat saattavat hidastaa kissan karkaamista, mutta ne eivät valitettavasti estä sitä, jos kissa säikähtää voimakkaasti. Parvekkeen ovi on syytä pitää visusti kiinni koko ajan. Raketteja pelästyvä kissa on tavallista altiimpi putoamaan parvekkeen kaiteelta.

⭐ Vaikka piha-alue olisi turvallisesti aidattu, kannattaa koira ulkoiluttaa sielläkin kytkettynä. Moni koira osoittautu säikähtäessään akrobaatiksi, jota eivät aidat pidättele.

Kissoja ei kannata päästää ulkoaitaukseen lainkaan aattopäivän iltana. Vaikka aitaus olisi tukeva ja tiiviisti verkotettu, kissa voi säikähtää pauketta pahanpäiväisesti.

Jos lemmikki pääsee karkuun

⭐ Jos kaikesta huolimatta käy niin ikävästi, että lemmikkisi pääsee karkuun, toimi seuraavasti:

– Älä hätäänny. Jätä katoamispaikalle heti lemmikillesi tuttuja hajuja, kuten oma paitasi ja ruokaa.

– Ilmoita katoamisesta paikalliseen löytöeläinkotiin sekä kunnan eläinlääkärille ja päivystävällä eläinlääkärille. Tee ilmoitus eri karkuripalveluiden Facebook-sivuille.

– Laadi ilmoitus nettiin Karkureiden sivuille. Liitä ilmoitukseen lemmikkisi kuva ja yhteystietosi. Älä laita niihin lemmikkisi nimeä.

– Etsi lemmikkiäsi katoamisalueelta. Ota mukaan pari lemmikille tuttua ihmistä ja kaverikoira.

Jos näet lemmikkisi, pysy rauhallisena. Älä huuda sitä nimeltä tai mene kohti, lemmikki voi pelästyä. Mene kyykkyyn ja yritä houkutella lemmikkisi luokseksi ruoalla, lelulla tai ikään kuin maata tutkien.

Tarkempia ohjeita lemmikkisi etsintään saat Suomen etsijäkoirat ry:n neuvontanumerosta: 040 9685 985.

Tärkein muistettava asia uuteenvuoteen:
Älä jätä lemmikkiäsi yksin uudenvuoden aattona! Sinä olet karvakorvasi tärkein tuki ja turva.

Turvallista uuttavuotta!

💛
⭐
Rauhallista ja rentoa uuttavuotta

kirj. eläinlääkäri, eläintenkouluttaja AT Tiina Seikkula, 2023