Klinikkaeläinhoitaja Heli aloitti työskentelyn Tsempissä maaliskussa 2025.
Heli on vaihtanut alaa muutama vuosi sitten siirtyen myyjän töistä eläinpuolelle. Hän opiskeli oppisopimuksella klinikkaeläinhoitajaksi ja valmistui joulukuussa 2024.
Heli on suorittanut myös maatalousalan perustutkinnon ja valmistunut eläintenhoitajaksi 2016.
Helille eläimet ovat olleet rakkaita lapsesta asti. Hän saikin ensimmäisen koiransa 10-vuotiaana, jonka jälkeen koiria on ollut useita.
Helillä on aiemmin ollut myös kaksi kissaa.
Tällä hetkellä Helillä on kolme jackrussellinterrieriä Iivari, Niki ja Pasi, sekä shetlanninlammaskoira Vilppu.
Helin vapaa-aika meneekin koirien kanssa lenkkeillessä ja touhutessa. Heli tykkää myös neuloa ja lukea kirjoja.
Ammatillisesti Heliä kiinnostaa erityisesti muun muuassa koirien ja kissojen hammashoidot ja koirien ja kissojen ruokinta. Heli onkin suorittanut lemmikkien ruokinnan VNA-koulutuksen (Veterinary Nutrition Advisor), jonka on järjestänyt Hill’s.