Piilokives tarkoittaa kivestä, joka ei ole laskeutunut normaalisti kivespussiin. Piilokives voi olla inguinaalinen, jolloin kives sijaitsee ihon alla nivusalueella, tai abdominaalinen, jolloin kives sijaitsee vatsaontelossa.
Piilokiveksisyys on yleinen synnynnäinen tila, jossa toinen tai molemmat kivekset eivät ole laskeutuneet kivespussiin. Tila on yleisempi kissoilla kuin koirilla, mutta tarkkaa esiintyvyyttä on vaikea määrittää. Tutkimusten mukaan noin 1-2 %:lla kaikista uroskissoista on piilokives. Keskimäärin piilokiveksisyyttä esiintyy kissoilla enemmän koirilla.
Piilokiveksisyys on yleisempää tietyillä kissaroduilla, kuten esimerkiksi:
- Siamilaisilla
- Persialaisilla
- Maine cooneilla
Nämä rodut ovat alttiimpia piilokiveksisyydelle perinnöllisten tekijöiden vuoksi.
Piilokiveksisyys voi aiheuttaa kissalle monia terveysongelmia, kuten lisääntynyttä kiveskiertymän riskiä sekä lisääntynyttä riskiä sairastua kivessyöpään. Piilokiveksisyys voi aiheuttaa myös hedelmättömyyttä, jos molemmat kivekset ovat laskeutumattomia. Piilokivekset suositellaan aina poistettaviksi.
Piilokiveksistä kissaa ei saisi käyttää jalostukseen, koska piilokiveksisyys on perinnöllistä.
Tavallisessa kissan kastraatiossa kivekset poistetaan kivespussiin tehdyn viillon kautta. Inguinaalisessa piilokiveskastraatiossa kivekset poistetaan nivusalueelle tehdyn ihoviillon kautta. Abdominaalinen piilokiveskastraatio vaatii vatsaontelon avaamisen kivesten poistamiseksi.
Vaikka piilokiveskastraatio on suurempi leikkaus kuin tavallinen kastraatio, toipuvat kissat yleensä hyvin nopeasti toimenpiteestä. Leikkaus suoritetaan joko suonensisäisessä anestesiassa tai inhalaatioanestesiassa. Paikallispuudutteiden avulla pystytään hillitsemään leikkauskipua sekä haava-alueella että itse kivesten poistossa. Puudutteiden ohella myös muu kivunhoito on tärkeää sekä leikkauksen aikana että sen jälkeen.
Leikkauksen kotihoitoon kuuluu kivunlievitys sekä haavan paikallishoito. Haavan paikallishoidossa tärkeintä on nuolemisen esto, mikäli kissa pääsee nuolemaan leikkaushaavaansa, tulehtuu haava. On yksilöllistä, kuinka kiinnostuneita kissat ovat leikkaushaavoistaan, osa kissoista on hyvin kiinnostuneita haavoistaan jopa kahden viikon ajan ja vaativat ehdottomasti kauluria koko toipumisajan. Osa kissoista taas ei ole lainkaan kiinnostuneita leikkaushaavoistaan.
Eläinklinikka Tsempissä onnistuvat sekä tavalliset kastraatiot että piilokiveskastraatiot.
Ajanvaraus leikkauksiin Eläinklinikka Tsemppiin soittamalla klinikalla (010 348 3000). Kastraatioleikkaukset myös nettiajanvarauksesta.
Huom, piilokiveskastraatioihin ajanvaraus soittamalla klinikalla.
⭐
Kuukauden leikkauspotilas
Tammikuun kuukauden leikkauspotilaana on reipas Jekku. Jekulla todettiin jo penturokotuksilla piilokives ja Jekku tuotiinkin Tsemppiin piilokiveskastraatioon.
Leikkauksessa Jekun vatsaontelosta poistettiin laskeutumattomat kivekset eli piilokivekset. Kumpikaan Jekun kives ei ollut laskeutunut, vaan molemmet kivekset sijaitsivat syvällä vatsaontelossa.
Jrkun leikkaus suoritettiin inhalaatioanestesiassa eli Jekku sai hengitysputken kautta nukutuskaasuja. Jekku sai myös paikallispuudutetta ihoon/ihon alle ihoviillon kohdalle. Suonensisäisesti Jekku sai nesteytystä ja kipulääkettä sekä pahoinvoinninestolääkitystä. Leikkaus ja anestesia sujuivat hyvin. Leikkauksesta herättyään Jekku pääsi kotiin toipumaan. Toivotamme komealle Jekulle pikaista paranemista! ❤️

kirj. eläinlääkäri, eläintenkouluttaja AT, eläintenkouluttaja EAT-opiskelija Tiina Seikkula, 2025