Koiran sektio on leikkaus, jossa pennut poistetaan koiran kohdusta vatsaan tehdyn viillon kautta.
Koirien ja kissojen kohdalla päädytään joskus sektioon, mikäli normaali synnytys ei etene tai onnistu. Sektio on hätäleikkaus, johon päädytään, mikäli synnytys ei normaalisti onnistu.
Suunniteltuja sektioita ei suositella, vaan yleensä aina annetaan luonnolle mahdollisuus, josko synnytys onnistuisi normaalisti. Suunniteltuja sektioita ei suositella pentujen turvallisuuden ja elinkelpoisuuden vuoksi, koska astutusajankohdasta laskien oikean synnytyspäivän arvioiminen voi olla haastavaa, hedelmöittyminen on voinut tapahtua useampi päivä astutuksen jälkeen. Näin laskennallisesti oikeana synnytyspäivänä pennut voivatkin olla vielä liian kehittymättömiä ja elinkelvottomia.
Sektion yleisimpiä syitä ovat emän polttoheikkous, ahtaat synnystiet, pennun asentovirhe, kookas pentu, kuollut pentu tai vain 1 pentu. Aiempi sektio lisää sektion riskiä tulevissakin tiineyksissä. Synnytysvaikeuksia esiintyy enemmän nartun ensimmäisessä tiineydessä sekä hyvin isojen tai hyvin pienien pentueiden kohdalla.
Myös rotu vaikuttaa, on rotuja, joissa synnytysvaikeudet ovat hyvin yleisiä ja vastaavasti rotuja, jossa synnytysvaikeudet ovat harvinaisia. Synnytysvaikeudet ovat osittain perinnölliä. Mikäli narttu on sektioitu jo kahdesti, suositellaan, että narttua ei enää käytettäisi jalostukseen.
Ennen leikkausta eläinlääkäri tekee yleistutkimuksen koiran terveydentilan selvittämiseksi sekä synnytyksen edistymisen tarkastamiseksi. Tutkimuksiin voi kuulua kliinisen yleistutkimuksen lisäksi mm. verikokeet, röntgenkuvaus ja ultraäänitutkimus.
Sektio on yleensä verrattain nopea leikkaus. Leikkaus suoritetaan yleensä inhalaatioanestesiassa. Vatsaan ja kohtuun tehdään viilto, jonka kautta pennut ja istukat poistetaan. Kohtu suljetaan ompeleilla ja vatsan leikkaushaava suljetaan useammassa kerroksessa. Iho suljetaan yleensä ihonalaisompelein.
Sterilaatiota sektion yhteydessä ei suositella ilman pätevää syytä kohdun voimakkaasti lisääntyneen verenkierron vuoksi, joka lisää verenvuodon riskiä huomattavasti.
Emä toipuu yleensä varsin nopeasti sektiosta ja myös leikkaushaava parantuu hyvin, koska emä on yleensä kiinnostunut pentujen hoidosta, eikä omasta leikkaushaavastaan. Emän kipulääkityksestä tulee kuitenkin huolehtia, koska kipeä emä ei hoida pentujaan kunnolla, eikä myöskään toivu hyvin.
Myös leikkaushaavaa tulee päivittäin tarkkailla haavatulehduksen varalta. Omistajan on tärkeää seurata koiran vointia ja haavan paranemista ja ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, jos ilmenee komplikaatioita.
Koiran sektioon kuten muihinkin leikkauksiin liittyy aina riskejä, kuten verenvuoto ja tulehdus.
Pentujen selviytymisriskiä laskee, mikäli synnytys on kestänyt yli 12 tuntia. Tämän vuoksi sektiopäätöstä ei kannata suotta pitkittää, mikäli synnytysvaikeuksia ilmenee.
Eläinlääkäri keskustelee omistajan kanssa aina leikkauksen riskeistä ja hyödyistä ennen toimenpidettä.
Eläinklinikka Tsempissä onnistuvat sektiot myös kiireellisesti, jokaiselle päivälle on varattuna akuuttiaikoja hätätapauksia varten.
💛⭐
Kuukauden leikkauspotilas
Tammikuun leikkauspotilaana Penni. Penni oli ensimmäistä kertaa tiine ja tiineysultrassa ja tiineysröntgenissä oli havaittu vain yksi pentu. Vain 1 pentu lisää riskiä synnytysvaikeuksiin ja näin kävi Pennilläkin, synnytys ei edistynyt, vaikka ovulaatiosta laskettuna päivät olivat täynnä ja ylikin. Kotona oli havaittu, että pennun liikkeet olivat hieman hidastuneet. Eläinlääkärissä ultraäänitutkimuksessa havaittiin pennun sykkeen hidastuneen.
Edettiin kiireelliseen sektioon, jossa syntyi yksi potra urospentu. Pentu oli syntymän jälkeen pirteä ja maito maistui.
Penni ja pentu voitiin kotiuttaa nauttimaan ihanasta pentuajasta. ❤️
kirj. eläinlääkäri, eläintenkouluttaja AT Tiina Seikkula, 2024